Amigurumi-Apinalle mekko

Olin virkannut tämän apinan jo aiemmin, ja tarkoituksena oli antaa se serkkuni pienelle tyttöselle, Mialle. Ajattelin, että jos hän haluaa leikkiä sillä myöhemmässä vaiheessa, vaikkapa pukemalla sitä. Joten, tein tällaisen prototyypin apinan mekosta…

Minulla oli jo valmiina materiaalit tähän. Olin hankkinyt lämpöprässättävää materiaalia, kirjaimen ”M”, jonka kiinnitin kankaaseen ennen kuin ompelin mitään. Ja valitsin tähän kaksi kangaspalaa, jotta saumat saa piilotettua. Mekon reunat halusin koristella koristenauhalla ja lisäksi tarvittiin neppari.

Mekkoon tarvittavat tarvikkeet.

Pari kertaa kokeiltuani, päädyin tähän kaavaan… hyvin yksinkertainen!

Kangaspaloja on kaksi, ja ne ovat jämiä T-paidan hihoista!

Ompelin ympärystät lähes kokonaan, ja jätin johonkin kohtaan pienen aukon, josta ompeleen sai käännettyä oikein päin. Ompelin reunoihin koristenauhan kaulaan ja helmaan.

Viimeiseksi ompelin käsin nepparin kiinni mekon yläreunaan.

Ja näin apina sai suloisen mekon!

Continue Reading

Amigurumi Apinat

Löysin netistä jonkin videopätkän, jossa opastettiin kädestä pitäen kuinka virkata tällainen aivan ihana pieni apina. Näitä kutsuttiin nimellä ”amigurumi”, joka ilmeisesti tarkoittaa sellaista hahmoa, jolla on iso pää ja pieni alavartalo. Amigurumi-hahmoja on muitakin kuin apinoita, mutta tämä jotenkin iski minuun… tällainen piti tehdä!

Tein ensin muutamaan apinaan osat. Aikaa kului yhden apinan tekemiseen noin kaksi tuntia, eli ei juurikaan mitään!

Valmiita apinan osia.
Valmis apina.
Tässä on video kuinka apinoita tehdään. Video on englanninkielinen.
Continue Reading