Syksyiset villasukat – silmukointi kokeiluun

Syksyn tullen neuloosi kasvaa ja pakko taas tehdä ainakin muutamat uudet villasukat. Tein jokin aika sitten syksyiset villasukat, jotka jollain tapaa kutistuivat pesussa, ja tajusinkin miksi. Olin käyttänyt niissä erilaisia lankoja. En ollut huomannut, että langoilla olikin eri pesulämpötila. Olen tästä lähtien asian kanssa erittäin tarkka. Minulla on myös ollut sellainen tapa, että kerin kaupasta ostetun lankakerän uudelleen palloksi. Olen laittanut sinne sisälle aina sen paperin mikä on ostettaessa sen lankakerän ympärillä. En siis voi jälkikäteen tarkistaa langan tietoja jollen ole käyttänyt kerää loppuun. Tähän pitää keksiä jotain muuta ja nyt!

Onneksi minulla on neuloosista huolimatta suhteellisen vähän lankoja ja muistan mitä laatua ja merkkiä mikäkin lanka on. Tässä vaiheessa se vielä on mahdollista, mutta entäpäs sitten myöhemmin? Minun täytyy keksiä jokin ratkaisu mikä ei vaikuta tolkuttoman sairaalta ja neuroottiselta. Joudun kyllä varmaan pussittamaan jokaisen nöttösen omaan pussiinsa valmistuserien mukaan tai jotain sinne päin…

Silmukointia

Halusin opetella jotain uutta. Lainasin kirjastosta joitain villasukkiin liittyvää kirjallisuutta, ja joissain ohjeissa oli puhetta silmukoinnista. Nuo villasukat olivat ihan tolkuttoman upeita ja värikkäitä. Halusin oppia miten asioita voi tehdä toisin kuin neulomalla. Siispä päätin tehdä muutamat pitkävartiset sukat ja kuvioinnin silmukoinnilla. ”Jos vaikka säästäisi aikaa”, ajattelin. Noh, siinä ei säästynyt yhtään aikaa – päinvastoin!

Silmukointi ei ollutkaan ihan niin kätevää omalla kohalla kuin olin ajatellut, ainakaan tuossa skenaariossa. Katselin SiniSukat-nimisestä kirjasta upeita neuleohjeita, ja päätin kokeilla muutamaa kuviota. Tässä kohtaa olin vielä toiveikas. Saisin sukanvarsiin hienoja ja monimutkaisia kuvioita ilman neulomista. Lanka ei kirraa ja niitä ei tarvitse kuljetella pitkiä matkoja silmukoiden väleissä. Kaikki vaikutti niin helpolta.

Kuviointien teko sukanvarsiin oli kaikkea muuta kuin nopeaa! Ainakin minulla meni aikaa. Mutta tulipahan todettua, että jos kuviot on helposti neulottavissa, niin ne kannattaa neuloa. Yksittäiset silmukat sieltä täältä voi silmukoida, selaiset silmukat missä langankuljetuksilla ei ole mitään järkeä. Esimerkkinä annan tällaiseen tapaukseen vaikkapa yksittäinen linnun silmä, joka esiintyy kierroksella kaksi kertaa. Neulon siis tästä lähtien villasukat kirjoneuleena.

Tekemäni syksyiset villasukat

Valmiit villasukat jalassa

Vaikka alkuunsa lueskelinkin SiniSukat-kirjaa, päädyin ottamaan ideoita Sissukat-kirjasta. Näissä villasukissa yhdistyy kahden eri mallin kuviointi. Rakastan auringonkukkia, siispä otin yhdeksi kuvioinniksi ”Auringonkukkaset”-neulemallin. Se oli alkuperäisessäkin mallissa nilkan yläpuolella. Kuvion kukkaosa on neulottu kokonaan. Tämä on niin kiva kuvio että aion käyttää sitä muulloinkin.

Tein auringonkukan varren ja lehdet silmukoimalla. Kaiken tämän olisi voinut ihan yhtä hyvin neuloa kirjoneuleena. Käytin silmukointiin Novitan Nalle-lankaa, joka on ohuempaa kuin 7 Veljestä. Tummanvihreä (kuusikko) on 7 Veljestä lankaa, mutta olen poistanut siitä yhden lankasäikeen.

Sissukat-mallin auringonkukka kuviointia

Pohkeen kohdalle päätin silmukoida jonkinlaisen puukuvion tai kuvion lehdistä. Sissukat-kirjasta löytyi sopiva vaihtoehto ”Ruskan värileikki”-nimisestä mallista.

Silmukointiharjoituksia

Olen nyt kokeillut tehdä tuon kuvion kahdella eri tavalla, ja täytyy sanoa, että en enää silmukoi mitään vastaavaa. Kaikki tehdään tästä lähtien kirjoneuleena. Vasemmanpuoleinen pinkki lehtikuvio on sama kuin oikealla puolella oleva silmukoitu versio. Ajallisesti neulomalla tehty kuvio vei todella paljon vähemmän aikaa kuin silmukoitu versio. Se sai minut miettimään, että pitäisikö opetella uusi tekniikka. Ja niinhän minä sitten opettelin, ja vasemmanpuoleinen kirjoneule on harjoittelukappale tästä tekniikasta. Tekniikkaa kutsutaan tikapuuksi.

Kirjoneule villasukan varteen

Langat

Valitsin syksyaiheisiin villasukkiin neulelangaksi Novitan 7 veljestä (ruskea, valkoinen, vaaleanharmaa, sinappi, kuusikko) ja käyttämäni ”luonnonvihreä” lanka oli ostettu paikallisesta K-Superista. Sen merkki on myhome living. Tämä oli tarkoitettu testaamiseen millaista lankaa se oikein onkaan. En kerta kaikkiaa löydä Novitan langoista enää sopivia värejä. Rakastan luonnonläheisiä värejä.

Villasukkalanka myhome living

Neuloin tästä väristä jalkaterän osan. Äkkiseltään tunnusteltuna, villasukat vaikuttavat jaloissani todella lämpimiltä. Lanka on hieman karheampaa kuin Novitan langat ovat. Tietenkin puin villasukat jalkaani heti kun sain ne valmiiksi. Kerron sitten kokemuksista pesuaioihin liittyen joku toinen kerta, kunhan nämä ovat käyneet läpi pesukertoja.

Kantapääkiila

Silmukoiden määrä aloitettaessa oli 68 ja tein alkuunsa oikean kierroksen jonka jälkeen aloitin resorin neljällä jaollisella valepalmikolla. Tämän jälkeen sileää neuletta kolmella eri värillä, jonka päälle sitten silmukoin nämä lehtikuviot. Tässäkin kohtaa tajusin tehneeni virheen. Olisi ollut huomattavasti helpompi tai järkevämpää silmukoida kuvio pohkeeseen vielä siinä vaiheessa kun toisen käden pystyi pujottamaan työn alakautta läpi. Noh, tulevaisuudessa sitten.

Kaiken kaikkiaan olen tällä hetkellä tyytyväinen tekeleeseen. Minulla on vielä parit pitkävartiset villasukat tehtyinä, joihin ajattelin tehdä silmukoinnin. Valmiisiin aion ne tehdäkin, mutta olen kahden vaiheilla, että puranko keskeneräiset tekeleet. Ihan vain siksi koska ne valmistuisivat nopeammin neulomalla kuin silmukoimalla. Jäänpä siis sitä miettimään hetkeksi ja kirjoittelen aiheeseen liittyen joku toinen kerta.

Kiitos kun luit villasukat-aiheisen kirjoitukseni ja olet tervetullut kommentoimaan blogiani tai kysymään lisätietoa. Ihania neulontahetkiä!

Pitkävartiset villasukat
Pitkävartiset villasukat valmistuivat 7.11. juuri sopivasti kun kelit alkavat viilentyä Etelä-Karjalassa.
Avaa artikkeli

Villapaita 2021

En tiedä mikä minuun meni, mutta jostain syystä minun oli tehtävä itselleni villapaita. Olen ihastellut islantilaisneuleita jo tovin, ja ne ovat vain kerta kaikkiaan niin ihania, että päätin tehdä itselleni myös yhden. Noh, olihan tähänkin syy, mistä kerron toisessa blogissani.

En ole muistaakseni koskaan neulonut villapaitaa, tai sitten jos olen, se on ollut joskus yläasteella koulussa. Siitä on aikaa kun olen ollut yläasteella, ainakin 35 vuotta. Minulla ei siis ollut mitään aavistusta minkä kokoinen villapaidasta tulisi tai mitä ohjetta käyttäisin. Ei kun kokeilemaan sitten vaan.

Olen luontoa rakastava ihminen, ja halusin, että villapaidassa olisi jotenkin luontomaista kuviota. Löysin sellaisen kirjan kuin Islantilaisia Neuleita, jossa oli sellainen malli kuin Puun vuosi. Lainasin kirjan kirjastosta. Sieltä löytyy muuten hurjasti neuleaiheisia kirjoja kuten esimerkiksi Sissukat ja SiniSukat.

Ihastuin aivan totaalisesti Puun vuosi-neuleen kuviointiin, mutta minulla ei ollut mahdollista saada hankituksi samaa lankaa, mitä tuossa esimerkkineuleessa oli käytetty. Sitä piti sitten vähän soveltaa. En tiennyt yhtään, osaanko soveltaa villapaidan ohjeessa.

Ensimmäinen kohta, missä sovelsin oli heti alussa, kun tein villapaitaan helmaa. Jos olisin nähnyt silmissäni lopputuloksen, olisin tehnyt sen eri tavalla. Mikään ei estä minua edelleenkään purkamasta villapaitaa ja tekemästä helmaa uudelleen… eihän sitä tarvitse purkaa kun sieltä helmasta vaan. En taida kuitenkaan ryhtyä purkuhommiin – olkoon sellainen kun on.

Pelkäsin niin paljon kolmella langalla neulomista, että tein helman kuvioinnin kahdella värillä. Se oli alkuperäisessä ohjeessa jonkin matkaa neulottuna kolmella langalla. Eli, jos tästä nyt jotain muuttaisin, niin resorin jälkeen neulottavan kuvioinnin kolmannen langan väri. Se olisi ollut hieno, jos olisi ollut vihreää millä melkein koko villapaitakin on neulottu. Enkä ymmärrä miksi olen tehnyt ”puukuvion” jälkeen jonkun muun kuvion vielä. Olen kai yrittänyt saada jonkun kivemman kokonaisuuden tälle, mutta lopputulos hieman ontuu. Ehkä kuitenkin hihojen kanssa samanlainen ratkaisu olisi ollut parempi.

Noh, villapaita on nyt tehty eikä sitä enää muutella. Olisi pitänyt luottaa itseensä enemmän! Käytin muuten tämän valmistamiseen Novitan Simeoni-lankaa, mistä löytyi oikein ihanat luonnonmukaiset värit (vastaa 7 veljestä lankaa). En tiedä onko lankaa enää valikoimassa, mutta sitä oli vuoden 2020-2021 aikana ainakin paikallisen Prisman lankaosastolla. Prismasta löytyy muuten kyseinen kirja, missä tämä Puun vuosi ohje on.

Olen todella yllättynyt, että villapaita on minulle sopiva. Kun olin neulonut sitä kainaloihin asti, se oli just sen kokoinen kuin piti ollakin. Resorissa oli pientä kirraamista kirjoneuleen takia. Se tuppaa kääntymään nurinniskoin kun paita on päällä. En tiedä mitä sille tekisin. Saattaa olla, että jatkan resoria toisen kerroksen ja teen siitä tuplasti paksumman. Jotain siihen pitää keksiä kun se ei oikein istu.

Villapaita neulottiin siten, että ensin tehtiin vartalo ja sitten hihat. Kun vartalo ja hihat olivat tietyn mittaiset, ne yhdistettiin yhdeksi isoksi ympyräksi, eli kaarrokkeeksi. Kun kaarroketta oli neulottu jonkun matkaa, aloitettiin kuviointi.

Tein aika väljästi kuvion alun, koska ajattelin, että voin korjailla sitä myöhemmässä vaiheessa. Uskomatonta miten paljon lankaa tuli ”kiristettyä” lopuksi, kun villapaita oli tehty. Kävin silmukat yksitellen läpi siitä kohtaa missä kaarrokkeessa kuljetetaan kolmea lankaa yhtä aikaa. Sain otettua lankaa pois neuleen kuvioinnin kohdalta noin 60cm.

Kaarrokkeen kuviointi alkoi muodostua. Neulominen ei ollut mitenkään helppoa itselleni ainakaan. Jouduin miltei jokaisen silmukan kohdalla tarkistamaan ettei neulos jotenkin kirraa jostain. Samoin sillä oli suuri merkitys mitä lankaa dominoi. Asiaa pitää vielä opetella.

Villapaita oli vihdoinkin 10.11.2021 valmis sovitettavaksi.

Olen pitänyt villapaitaa pari kertaa. Se on lämmin. En niin sanotusti jälkikäsitellyt sitä mitenkään, ja se olisi vielä tehtävä tässä lähiaikoina, että paidasta tulee ”jämäkämpi”. Se myös pörrööntyy ja sen silmukat kiinteytyvät toisiinsa kiinni kun sen käsittelee. Eli silitysrautaa vaan kehiin ja vielä viimeistely kohilleen. Sit paita on valmis.

Ihana villapaita on nyt tehtynä kuitenkin.

Minulla ei ole tähän mitään sen kummempaa ohjetta tarjota. Ohjeistus löytyy lähinnä siitä kirjasta, jonka lainasin kirjastosta. Kuvio on mielestäni niin hieno, että aion käyttää sitä muissakin projekteissa joskus tulevaisuudessa. Olisi mahtavaa joskus kokeilla tehdä tämä vielä täysin niin kuin neulekirjassa kerrottiin. Niillä langoilla kun pitääkin. Jään vielä odottelemaan sitä päivää kun saan islantilaiset langat hyppysiini.

Kiitos kun luit tämän artikkelin

Avaa artikkeli

Siniset neulotut polvisukat

Tuttavani pyysi minua neulomaan hänelle polvisukat jouluksi. No, niinhän minä sitten tein! Tästä on kyllä aikaa, että ihan tuoreimmat tekeleet nämä eivät ole. Kuvien aikaleima paljastaa, että nämä on tehty jouluksi 2018.

Käytin sukkiin ainoastaan Novitan 7 veljestä lankaa. Nämä ovat niitä ihan ensimmäisiä tekeleitä kun olen alkanut neulomaan pitkävartisia villasukkia. Kuviointi on ihan pirteä, vaikkakin aika yksinkertainen. Netti on tällä hetkellä pullollaan mitä hienompia villasukkamalleja. Minäkin kävin lainaamassa Sissukat-kirjan kirjastosta. Kirjasta joskus toiste sitten enemmän… tässä on kuvia tekemistäni polvisukista.

Tein näihin polvisukkiin jalkaterät ensimmäiseksi. En kyllä tiedä miksi näin tein, koska en ole montaakaan kertaa neulonut sukkia tässä järjestyksessä. Yhdistin sukkaosan varteen virkkaamalla runaan pylväitä, ja poimimalla niistä silmukat vartta varten. Se toimi ihan hyvin, olin positiivisesti yllättynyt.

Todella yksinkertaisilla kuvioinneilla sai ihanan pirteän lopputuloksen! Polven alapuolella on resorin jälkeen rivinousua. Olen tehnyt lisäyskierrosten (tai kavennuskierrosten) kohdalle ”helppoa” kirjoneulekuviota, jossa lisäykset (tai kavennukset) hukkuvat kuviointiin.

Neulotut polvisukat
Polvisukat valmiina

Onneksi tuttavani oli tyytyväinen saamiinsa polvisukkiin. Se tunne kun joku sanoo vain että ”saat vapaat kädet”, niin jotenkin on usein myös jonkun sortin painajainen. Olisi aina hyvä, jos saisi vähän enemmän ideoita, vaikka pitäähän niitä ideoita olla, jos meinaa villasukkia neuloa. Silti, joku vinkki siitä mistä pitää olisi aina paikallaan 🙂

Polvisukat tuolilla

Ei muuta kun neulomaan lisää näitä polvisukkia!

Instasta löytyy hästägillä #lankojajadraamaa tekemiäni askareita ja tietysti nimimerkillä minnalaa72
Olettte enemmän kuin tervetulleita kommentoimaan näitä tekemiäni postauksia tai muutenkin arvostelemaan tekeleitäni. Otan mielelläni myös vastaan vinkkejä kuinka jotkut ”lapsukset” saisi tehtyä siisteimmiksi. Paljon on vielä opittavaa.

Avaa artikkeli

Ensimmäiset tekemäni pitkävartiset villasukat

Olipas tuuria, että kuvasin edes yhden kerran nämä villasukat, jotka olivat ensimmäiset pitkävartiset, mitä olen koskaan tehnyt! Näitä nimittäin neulottiin todella pitkään ja hartaasti. Jossain vaiheessa saatoin pitkästyä näiden tekoon, koska ne eivät mielestäni edistyneet mihinkään. Ja voi luoja sentään mikä määrä näissä oli pääteltäviä lankoja. Alkujaan ajattelin antaa nämä äidilleni joululahjaksi, mutta sitten jossain vaiheessa udeltuani häneltä asioita, sain tietooni ettei hän pidä pitkistä villasukista. Siispä laitoin ne keskeneräisten laatikkoon pariksi vuodeksi odottelemaan motivaatiota.

Olen aloittanut näiden neulomisen joskus vuonna 2016 mutta ne valmistuivat keväällä 2018, en muista tarkkaa aikaa. Kuviointihan näissä on hyvin yksinkertaista, ei siis vaadi mitään huippuosaamista tällaisten neulominen. Nämä on muuten varmaankin tehty jämälangoista, jollen väärin muista. Pidemmittä puheitta, tässä on kuva villasukista:

Pitkävartiset villasukat
Kuva: 12.10.2018

Sukkiin on käytetty ainoastaan Novitan 7 Veljestä-lankaa. Se on ollut itselleni ”se ainoa oikea vaihtoehto” millä olen halunnut neuloa villasukat. Toki muitakin hyviä lankoja varmaan löytyy, mutta näillä ollaan menty vuodesta toiseen. Lisäksi perusvärejä saa ostettua nykyään miltei mistä marketista tahansa.

Jätin nämä villasukat kuitenkin omaan käyttöön sitten loppu peleissä. Saatoin yrittää myydä näitä, mutta eihän tän näköiset tekeleet mene kaupaksi sitten millään! Niitä ei ostanut kukaan edes kahdella kympillä. Noh, onpahan sitten itsellä sukkavarasto melko kattava tällä hetkellä. Lisää toki teen kun minua tällainen neuloosi vaivaa kuitenkin

Neulominen on sen verran terapeuttista puuhaa, että sitä täytyy harrastaa ympäri vuoden. Teen paljon käsitöitä tällä hetkellä. Voit seurata Insta-tiliäni, johon laitan näistä tekeleistäni kuvia. Käytän näissä Instan feedeissä hästägiä #lankojajadraamaa mikä viittaa tähän blogisivustoon. En halua, että sivustoni ”sotketaan” erääseen erittäin kunnioitettavaan tarvikekauppaan joka sijaitsee Jyväskylässä. Siksi en halua ottaa uutta Insta-tiliä itselleni, joka kulkisi samalla nimellä. Respect! Olisipa muuten hienoa joku päivä päästä käymään kyseisessä putiikissa…

Huvittavaa on myös semmoinen seikka, kun näitä postauksia tulee tehtyä paljon sen jälkeen kun on saanut vaikkapa villasukat tehtyä, niin näkee tietynlaisen kehityksen omissa töissään. Eli, paremmaksi tullaan joka päivä. Onhan tämä taitolaji! Sitä en osaa sanoa kuinka taitava loppujen lopuksi olen, mutta yritys on ainakin kova ja intoa riittää 🙂

Tulikin muuten mieleeni, että tarvitseeko näihin laitella jotain ohjeita, kuinka nämä on tehty? Ohjeita on tosin pilvin pimein netti täynnä, ja en nyt sinällään koe, että tällaisia sukkia haluaisi kukaan edes tehdäkään. Muuten vaan ajattelin… ehkäpä joidenkin muiden töiden kohdalla mahdollisesti.

Avaa artikkeli

Vuorelliset lapaset

Veljeni asuu Hesassa ja siellä päin käy usein kylmä viima mereltä, niin päätin valmistaa hänelle vuorelliset lapaset joululahjaksi. Vuori on tehty trikookankaasta ja tämä yhdistelmä toimii oikein hyvin. Olen tehnyt vuorelliset lapaset hänelle aikaisemminkin. Niistä ei enää valitettavasti ole kuvia. Mutta yhdet lapaset, jotka tein ovat TÄÄLLÄ. Näihin tuleviin halusin vielä sellaisen twistin, että tein etusormelle reiän, jotta hän voi sitten tarpeen vaatiessa räplätä kännykkää ottamatta lapasta pois kädestä.

Olin löytänyt jostain aivan ihanan ”lumihiutalekuvion” ja halusin käyttää sitä näissä lapasissa. En ihan kuvannut vaihe vaiheelta lapasten valmistumista, vasta kun olin päässyt peukaloon asti. Aina jotain unohtuu! Lapaset on neulottu täysin Novitan 7 veljestä langasta, ja neulos on kauttaaltaan (paitsi peukalo) kaksinkertaista. Kämmenpuolella on neulottu jokatoinen silmukka toisella langalla, ja kämmenselän puolella on lumihiutalekuvio. Minulla on tekeillä myös muita juttuja joissa käytän tätä lumihiutalekuviota.

Vain peukalo puuttuu.

Kun peukalot on tehty ja langat päätelty, on aika siirtyä vuoreen.

Vuori on tosiaankin tehty ihan t-paidan rippeistä. Uusiokäyttöä siis! Koska kangas ei rispaannu, sen voi vain leikata muotoon, ja ommella suoralla tikillä ympäriinsä. En siksakannut siis. Pitää vain muistaa tehdä se reikä etusormea varten ennen kuin ompelee sisuksen paikoilleen. Se olisi muutoin hankalaa saada kohdilleen. Sen verran tästä vuoresta vielä, että tätähän ei tarvitse ommella ompelukoneella. Sen voi myös ommella käsin parsimalla!

Kun reikä oli tehty, ompelin käsin sormen ympärystän ja vuoren kiinni toisiinsa. Tämä helpottaa sormen käyttöä jotta se ohjautuu aukosta ulos, eikä jää kankaan ja neuloksen väliin.

Sittenhän ne olivat valmiit!

Kunhan löydän kuvion alkuperän, voin sitten myöhemmässä vaiheessa linkittää siihen. Nyt en uskalla laittaa kaavaa tähän toistaiseksi kun en ole varma sen tekijänoikeudesta. Kuvio löytyy kyllä ihan netistäkin ja se on ilmainen. Muuten lapasten ohje on Novitan sivuilta löydetty (NovitaKnits). Peruslapasten ohjeesta siis muokattu itselle sopivaksi. Toinen sivu mistä löysin peruslapasten ohjeen on Yhteishyvä.

Novitan sivuilta löytyy aika paljon lapasten ohjeita ja tämä oma ohje, mitä käytän, on varmasti jostain vuodelta 2010 ja varmasti aikaisemmaltakin ajankohdalta. Mene ja tiedä! Kuitenkaan tämän peruslapaseksi ei voi varmaan mennäkään. Sen verran vielä, että lapasissa on kiilapeukalo.

Pitäisiköhän tehdä jokin ”kirjasto” tänne sivustolle asiasta, josta ohjeet voisi vain hakea? Jätetään ajatus hautumaan! Kiitos kun kävit, ja olet tervetullut jättämään kommenttia 🙂

Avaa artikkeli

Pitkävartiset kirjoneulesukat villalangasta

Olen tullut siihen tulokseen, että teen mieluiten villasukat kirjoneuleena, koska niistä tulee huomattavasti lämpimämmät kuin yksinkertaisella neuleella toteutettuna. En vain ole kovinkaan taitava näiden kirjoneuleiden kanssa. Kuviot ovat yksinkertaisia, joskus jopa alkeellisia… raitaa ja laatikkoa. Mutta kiva niitä on sitten pitää jalassa kun ovat valmiit ja toki kirjoneulesukat näyttävät paremmilta kun ovat jalassa, eikä seinälle ripustettuna.

Pitkävartiset villasukat on valmistuneet alkuvuodesta 2019.

Olen käyttänyt näihin sukkiin ainoastaan Novitan 7 veljestä lankoja. Pohjavärinä on ihana denim-sininen. Valitettavasti en ole nähnyt tätä lankaa tämän vuoden (2020) puolella, mutta toivoisin että se tulisi takaisin valikoimaan. Se oli ihana väri! Sattuneesta syystä minulta löytyy edelleen muutama kerä kyseistä lankaa kun niitä tulee toisinaan ”vähän” hamstrattua… josko tekisi taas jonkun uuden projektin niistä, ehkäpä!

Vaikkakin näiden sukkien neulomisesta on aikaa, muistan tilanteen, miksi aloin näitä väkertää… edesmennyt koirani oli juuri sairastunut vuodenvaihteessa. Puran kait jotenkin ”huonoa oloa” näihin kutomisiin, tai ainakin olen huomannut, että se auttaa. Samalla voi ajatella maailmaansa ja toivottavasti löytää myös keinon selvitä siitä jollakin tapaa. Terapeuttista hommaa siis. Minulla on aina jemmassa joitain lankakeriä, tai jämälankoja, joista voin aloittaa jonkun uuden projektin kun koen sille tarvetta.

Pitäisi hieman hioa tekniikkoja… esimerkiksi, en ole hoksassut vielä kuinka tehdä kierroksen vaihdokset sillä tavoin, että niiden väliin ei tulisi sellaista ”hyppyä”. Ohjeita löytyy tuubista vaikka kuinka paljon, en tiedä miksi en sitten ole niitä opetellut. Yksi löytämäni keino oli, että uuden värikerroksen ensimmäisen silmukan kanssa sen ”juuresta” nostetaan edellisen kerroksen silmukka samalle puikolle, ja molemmat neulotaan yhteen. (ks. video-ohje: https://youtu.be/mLgrk4HAuDg ) Pitää kait keksiä sellaista kuviointia mikä jää kauniimman näköiseksi. Mutta onkohan kirjoneulekuvioiden ohjeissa otettu jo langan vaihto huomioon?

Kierrosten vaihdos-kohdassa lanka ”pomppaa” ja lopputulos on vähän ruma…

Sivusta päin kun katsoo neuletta, se näyttää ihan hyvältä. Teen myös lähes joka kerta kantapään vahvistettuna kuten näissäkin sukissa on tehty. Olen huomannut, että se pysyy paremmin muodossaan.

kirjoneulesukat sivusta päin
Kirjoneulekuvio näyttää ihan kivalta sukkien sivusta katsottuna.

Näistä sukista oppineena, en myöskään aio tehdä enää pohkeiden kohdalle mitään ihmeellistä kuviota, jos samoille kierroksille osuu myös kavennukset. Kavennukset pitää osua yksivärisille kierroksille!

kirjoneulesukat Novitan 7 veljestä langasta

Mutta tällaiset näistä nyt tuli. Kivan tuntuiset ne ovat jalassa, ja itselleni tein nämä – yrittäisin ainakin tehdä lahja- tai tilaussukista huomattavasti kauniimmat.

Avaa artikkeli

Lapasista lähtee tämäkin

Veljeni asuu Kalliossa, ja uskon, että sillä on jotain tekemistä sen asian kanssa, että hän haluaa minun kutovan hälle lapaset. Nämä ovat jo kolmannet lapaset, jotka teen hänelle. Edelliset olivat kuulemma niin lämpöiset, ettei niitä voinut pitää pikkupakkasilla 🙂 (Ompelin sisälle trikoolapaset)

Käytin ohjeena peruslapasen mallia, jonka löytää ihan Novitan sivuilta. Langoiksi olen valinnut 7 veljestä. Halusin valita useamman langan, jotta lapasiin saadaan edes hieman paksuutta. Näissä on kaksi lankaa yhtä aikaa käytössä, paitsi yksivärisillä kierroksilla. Näiden lapasten tekemiseen ei tarvitse olla älyttömän taitava… käyttää vain kahta eriväristä lankaa kierroksella, ja joskus yhtä.

Merkkaukset ranteiden sisäpuolella.

Jos haluan tehdä johonkin väliin nurjan kierroksen (ks keltainen nurja raita ranteessa), niin olen neulonut nurjan molemmille puolille oikean kierroksen samalla värillä millä nurja kierroskin tehdään. Tästä tulee siisti reuna nurjalle kierrokselle.
Jotta nämä lapaset sitten menisivät vielä aina oikeisiin käsiin, niin olen merkannut ne rannepuolelta ompelemalla niihin merkit (korostetut kohdat).

Toivottavasti veljeni pitää uusista lapasistaan 🙂
(ja voi jösses mitenkä tämänkin blogin kirjoittamiseen kului aikaa… oli muutenkin niin vaikeaa…)

Avaa artikkeli