villasukka

Räsymattosukat

Päätin tehdä sellaiset villasukat, jotka muistuttavat räsymattoa eli räsymattosukat. Ne ovat tällä hetkellä muotia. Tällaisiin villasukkiin saa käytettyä niin kutsuttuja jämälankoja. Minulle oli siunaantunut syystä tai toisesta melkoinen määrä jämälankoja… johtuisikohan tämä vain siitä, että olen neulonut niin paljon, ja sitten myös purkanut tekeleitä. Raitoja oli tiedossa!

Olen aina kammonnut lankojen päättelemistä, eikä tämä projekti tuonut helpotusta asiaan. Räsymattosukat kun neulotaan langanpätkistä.

Ajattelin alkuunsa, että ”alottaisin vain neulomisen” ja että ”tulee mitä tulee”. Loppujen lopuksi minun piti kuitenkin valita lankakeristä sopivimman väriset ja aloittaa toinen työ vierellä. Pitää niissä kuitenkin jokin niin sanottu punainen lanka kulkea, jos näin voi sanoa. Ja sukat tulivat omaan käyttöön. Niitä pitää myös iljetä pitää!

En tajua kuinkahan monet sukat olisin saanut aikaiseksi niistä jämälangoista mitä minulla oli varattuna tätä projektia varten, mutta varmasti aika monet! En tehnyt mitään upeaa kirjailua kuten monet ovat tehneet. Halusin päästä niin helpolla kuin mahdollista.

Pitää yrittää keksiä jatkoa ajatellen jokin helppo keino päätellä langat. En välttämättä ”luota” siihen kuinka lanka käyttäytyy neuloksessa, ja saatan yrittää päätellä langanpäät pidemmälle kuin on tarvis. Tässä kuitenkin lopputulos mitä sain aikaiseksi:

Käyttämäni jämälangat vaaleanvihreää ja tummanharmaata lukuunottamatta olivat Novitan 7 Veljestä-lankaa. Jalkaosa on tehty raitalangasta.

Räsymattosukat Read More »

Syksyiset pitkävartiset villasukat

Olen hurahtanut täysin neulomaan pitkävartisia villasukkia, ja minulla on lojunut pari vuotta lankalaatikossa käyttämättöminä muutama kokeeksi ostettu lankakerä, joista aioin nyt valmistaa polviin asti ulottuvat villasukat. Värit olivat murretun värisiä ja luontoon viittaavia, niin päätin sitten suunnitella langoista syksyiset villasukat. Lankoina käytin suomalaista Kehrän valmistamaa Lauri-lankaa. Lanka on aika jämäkän ja paksun tuntuista. Muut langat, joita käytin, olivat kaikki Novitan 7 veljestä lankoja.

Lauri-nimistä neulelankaa.

Lainasin joku aika sitten kirjastosta muutaman neulekirjan, josta näihin sukkiin ammensin ideoita Marttojen parhaat villasukat-kirjasta, ja neulemalli taisi olla nimeltään Oma tupa. Otin siitä mallia joihinkin kuvioihin sekä valepalmikkoneuleeseen, jota löytyy sukkien ylälaidasta, resorista.

Valepalmikko Marttojen tapaan

Myös vihreävalkoiset kuviot ylävarressa sekä puukuviot on otettu samaisesta kirjasta. Puiden alapuolella on ”kivikkoa” ja sen alapuolella taas syksyisiä sieniä, jotka ovat itseni kehittelemiä.

Pitkävartiset villasukat luontokuvioilla

Raidallisesta langasta (keskimmäinen kerä ylempänä olevassa kuvassa) sai hienon näköistä neuletta, kun neuloi joka toisen silmukan toisella värillä, joka toisella kierroksella. Näin sukkaan sai paksuutta ja voin sanoa, että sukat ovat todella lämpimät!

Ei muuta kun sukat jalkaan ja menoksi!

Syksyiset pitkävartiset villasukat Read More »

Scroll to Top