Syksyiset villasukat – silmukointi kokeiluun

Syksyn tullen neuloosi kasvaa ja pakko taas tehdä ainakin muutamat uudet villasukat. Tein jokin aika sitten syksyiset villasukat, jotka jollain tapaa kutistuivat pesussa, ja tajusinkin miksi. Olin käyttänyt niissä erilaisia lankoja. En ollut huomannut, että langoilla olikin eri pesulämpötila. Olen tästä lähtien asian kanssa erittäin tarkka. Minulla on myös ollut sellainen tapa, että kerin kaupasta ostetun lankakerän uudelleen palloksi. Olen laittanut sinne sisälle aina sen paperin mikä on ostettaessa sen lankakerän ympärillä. En siis voi jälkikäteen tarkistaa langan tietoja jollen ole käyttänyt kerää loppuun. Tähän pitää keksiä jotain muuta ja nyt!

Onneksi minulla on neuloosista huolimatta suhteellisen vähän lankoja ja muistan mitä laatua ja merkkiä mikäkin lanka on. Tässä vaiheessa se vielä on mahdollista, mutta entäpäs sitten myöhemmin? Minun täytyy keksiä jokin ratkaisu mikä ei vaikuta tolkuttoman sairaalta ja neuroottiselta. Joudun kyllä varmaan pussittamaan jokaisen nöttösen omaan pussiinsa valmistuserien mukaan tai jotain sinne päin…

Silmukointia

Halusin opetella jotain uutta. Lainasin kirjastosta joitain villasukkiin liittyvää kirjallisuutta, ja joissain ohjeissa oli puhetta silmukoinnista. Nuo villasukat olivat ihan tolkuttoman upeita ja värikkäitä. Halusin oppia miten asioita voi tehdä toisin kuin neulomalla. Siispä päätin tehdä muutamat pitkävartiset sukat ja kuvioinnin silmukoinnilla. ”Jos vaikka säästäisi aikaa”, ajattelin. Noh, siinä ei säästynyt yhtään aikaa – päinvastoin!

Silmukointi ei ollutkaan ihan niin kätevää omalla kohalla kuin olin ajatellut, ainakaan tuossa skenaariossa. Katselin SiniSukat-nimisestä kirjasta upeita neuleohjeita, ja päätin kokeilla muutamaa kuviota. Tässä kohtaa olin vielä toiveikas. Saisin sukanvarsiin hienoja ja monimutkaisia kuvioita ilman neulomista. Lanka ei kirraa ja niitä ei tarvitse kuljetella pitkiä matkoja silmukoiden väleissä. Kaikki vaikutti niin helpolta.

Kuviointien teko sukanvarsiin oli kaikkea muuta kuin nopeaa! Ainakin minulla meni aikaa. Mutta tulipahan todettua, että jos kuviot on helposti neulottavissa, niin ne kannattaa neuloa. Yksittäiset silmukat sieltä täältä voi silmukoida, selaiset silmukat missä langankuljetuksilla ei ole mitään järkeä. Esimerkkinä annan tällaiseen tapaukseen vaikkapa yksittäinen linnun silmä, joka esiintyy kierroksella kaksi kertaa. Neulon siis tästä lähtien villasukat kirjoneuleena.

Tekemäni syksyiset villasukat

Valmiit villasukat jalassa

Vaikka alkuunsa lueskelinkin SiniSukat-kirjaa, päädyin ottamaan ideoita Sissukat-kirjasta. Näissä villasukissa yhdistyy kahden eri mallin kuviointi. Rakastan auringonkukkia, siispä otin yhdeksi kuvioinniksi ”Auringonkukkaset”-neulemallin. Se oli alkuperäisessäkin mallissa nilkan yläpuolella. Kuvion kukkaosa on neulottu kokonaan. Tämä on niin kiva kuvio että aion käyttää sitä muulloinkin.

Tein auringonkukan varren ja lehdet silmukoimalla. Kaiken tämän olisi voinut ihan yhtä hyvin neuloa kirjoneuleena. Käytin silmukointiin Novitan Nalle-lankaa, joka on ohuempaa kuin 7 Veljestä. Tummanvihreä (kuusikko) on 7 Veljestä lankaa, mutta olen poistanut siitä yhden lankasäikeen.

Sissukat-mallin auringonkukka kuviointia

Pohkeen kohdalle päätin silmukoida jonkinlaisen puukuvion tai kuvion lehdistä. Sissukat-kirjasta löytyi sopiva vaihtoehto ”Ruskan värileikki”-nimisestä mallista.

Silmukointiharjoituksia

Olen nyt kokeillut tehdä tuon kuvion kahdella eri tavalla, ja täytyy sanoa, että en enää silmukoi mitään vastaavaa. Kaikki tehdään tästä lähtien kirjoneuleena. Vasemmanpuoleinen pinkki lehtikuvio on sama kuin oikealla puolella oleva silmukoitu versio. Ajallisesti neulomalla tehty kuvio vei todella paljon vähemmän aikaa kuin silmukoitu versio. Se sai minut miettimään, että pitäisikö opetella uusi tekniikka. Ja niinhän minä sitten opettelin, ja vasemmanpuoleinen kirjoneule on harjoittelukappale tästä tekniikasta. Tekniikkaa kutsutaan tikapuuksi.

Kirjoneule villasukan varteen

Langat

Valitsin syksyaiheisiin villasukkiin neulelangaksi Novitan 7 veljestä (ruskea, valkoinen, vaaleanharmaa, sinappi, kuusikko) ja käyttämäni ”luonnonvihreä” lanka oli ostettu paikallisesta K-Superista. Sen merkki on myhome living. Tämä oli tarkoitettu testaamiseen millaista lankaa se oikein onkaan. En kerta kaikkiaa löydä Novitan langoista enää sopivia värejä. Rakastan luonnonläheisiä värejä.

Villasukkalanka myhome living

Neuloin tästä väristä jalkaterän osan. Äkkiseltään tunnusteltuna, villasukat vaikuttavat jaloissani todella lämpimiltä. Lanka on hieman karheampaa kuin Novitan langat ovat. Tietenkin puin villasukat jalkaani heti kun sain ne valmiiksi. Kerron sitten kokemuksista pesuaioihin liittyen joku toinen kerta, kunhan nämä ovat käyneet läpi pesukertoja.

Kantapääkiila

Silmukoiden määrä aloitettaessa oli 68 ja tein alkuunsa oikean kierroksen jonka jälkeen aloitin resorin neljällä jaollisella valepalmikolla. Tämän jälkeen sileää neuletta kolmella eri värillä, jonka päälle sitten silmukoin nämä lehtikuviot. Tässäkin kohtaa tajusin tehneeni virheen. Olisi ollut huomattavasti helpompi tai järkevämpää silmukoida kuvio pohkeeseen vielä siinä vaiheessa kun toisen käden pystyi pujottamaan työn alakautta läpi. Noh, tulevaisuudessa sitten.

Kaiken kaikkiaan olen tällä hetkellä tyytyväinen tekeleeseen. Minulla on vielä parit pitkävartiset villasukat tehtyinä, joihin ajattelin tehdä silmukoinnin. Valmiisiin aion ne tehdäkin, mutta olen kahden vaiheilla, että puranko keskeneräiset tekeleet. Ihan vain siksi koska ne valmistuisivat nopeammin neulomalla kuin silmukoimalla. Jäänpä siis sitä miettimään hetkeksi ja kirjoittelen aiheeseen liittyen joku toinen kerta.

Kiitos kun luit villasukat-aiheisen kirjoitukseni ja olet tervetullut kommentoimaan blogiani tai kysymään lisätietoa. Ihania neulontahetkiä!

Pitkävartiset villasukat
Pitkävartiset villasukat valmistuivat 7.11. juuri sopivasti kun kelit alkavat viilentyä Etelä-Karjalassa.

Syksyiset villasukat – silmukointi kokeiluun Read More »