Isoäidinneliö Afrikankukkasesta vol 2

Näitä neilöitä taitaa olla ihan juuri niin monta kun on tekijääkin, niin laitanpa tähän vielä yhden ohjeen millä tehdä afrikankukkasesta isoäidinneliö. Mielestäni tästä tuli paljon kauniimpi kuin mitä edellisestä ohjeesta, jolla tein… ja aloin muutekseen tekemään sillä ohjeella torkkupeittoa itselleni! Noh, näillä mennään nyt tällä kertaa, ja tämän isoäidinneliön paloista tulee kummipojalle torkkupeitto – ehkäpä joululahjaksi sitten.

Ensimmäiseksi meinasi mennä hermot jo lankaan… Olin hamstrannut Novitan valkoista Cotton Bamboo-lankaa jokusen kerän, ja siitä oli aikoinaan tarkoitus tehdä virkattuja tennareita vauvoille. Jonkun parin ehdinkin jo tehdä kunnes into hieman lopahti. Noh nyt niitä keriä on sitten tuolla muutama. Mutta kuites, lanka oli aika vaikea virkattava, koska siitä erottui helposti ”lagansäkeet”, vai miksikä niitä nyt oikein kutsuisi. Joka tapauksessa sain jatkuvasti purkaa silmukoita kun aina yksi langansäe jäi silmukasta pois tai sitten se muuten vaan kettuili minulle.

Novitan Cotton Bamboo

Tarvikkeet: virkkuukoukku, 4 eriväristä lankaa, sakset, kanavaneula, kärsivällisyyttä.
Lyhenteet:
kjs = ketjusilmukka
pp = puolipylväs
p = pylväs
ks = kiinteä silmukka
kp= kaksoispylväs
ps = piilosilmukka

1. Tehdään aloitusrengas: 5kjs, ps 1. silmukkaan.

2. Kierroksen pylväät tehdään renkaaseen. Tee 3kjs, 1p ja 1 kjs. Tee 2p ja 1kjs. Jatka kierros loppuun tekemällä 2p ja 1kjs. Pylväspareja pitäisi olla 8. Sulje kierros piilosilmukalla 2. ketjusilmukan kohtaan ja tee 1 kjs. Katkaise ja päätä lanka.

3. Ota toisen värinen lanka ja aloita uusi kierros seuraavasta ”rakosesta” (pylväsparien välistä) ja tee siihen 3kjs. Tee kjs:n kanssa samaan rakoon 1p, 1 kjs ja 2p. Jatka kierros loppuun tekemässä ”rakoihin” 2p – 1kjs – 2p. Sulje kierros alun kolmanteen kjs:n. Älä katkaise lankaa.

4. Tee piilosilmukka seuraavaan ”rakoon” edellisen kierroksen ketjusilmukan kohdalle ja tee 3kjs. Tee 6p samaan rakoon. Tee seuravaan rakoon 7p, ja jatka samalla tavalla kierroksen loppuun saakka. Sulje kierros piilosilmukalla alun kolmanteen kjs:n. Tee 1kjs, katkaise ja päätä lanka. Vaihda väri.

5. Aloita keskeltä terälehteä (3. pylväsrako) uudella värillä, tee 1kjs, 1ks kolmeen seuraavaan silmukkaan. 1p seuraavaan rakoon siten että lanka vedetään kolmannen kerroksen rakosesta läpi. Kierros loppuun samalla tavalla. Ps alkuun tehtyyn ketjusilmukkaan ja päätä lanka. Vaihdetaan väri.

6. Kerros virkataan uudella värillä.
Aloitetan ”välikön” keskeltä josta edellisen kierroksen lanka vedettiin alemmista kierroksista. Tee 2kjs, hyppää yhden silmukan yli ja tee 4ks, hyppää yhden silmukan yli, seuraavaan silmukkaan 3kp yhteen, 2kjs, 3kp yhteen (tästä tulee kulma), 1kjs. Hyppää 2 seur. silm yli ja tee 5ks. Tee kierros loppuun.
Piilosilmukka 2. silm aloituksesta. Vaihda väri.

7. Kierros tehdään pylväillä. 2kjs, 1p seuraaviin silmukoihin kunnes ollaan kulmassa. Kulmaukseen tehdään 2p 2 kjs 2p.

Ohje löytyy tuubista parineko -nimimerkin alta.

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *