Author name: Minna G.

Pitkävartiset kirjoneulesukat villalangasta

Olen tullut siihen tulokseen, että teen mieluiten villasukat kirjoneuleena, koska niistä tulee huomattavasti lämpimämmät kuin yksinkertaisella neuleella toteutettuna. En vain ole kovinkaan taitava näiden kirjoneuleiden kanssa. Kuviot ovat yksinkertaisia, joskus jopa alkeellisia… raitaa ja laatikkoa. Mutta kiva niitä on sitten pitää jalassa kun ovat valmiit ja toki kirjoneulesukat näyttävät paremmilta kun ovat jalassa, eikä seinälle ripustettuna.

Pitkävartiset villasukat on valmistuneet alkuvuodesta 2019.

Olen käyttänyt näihin sukkiin ainoastaan Novitan 7 veljestä lankoja. Pohjavärinä on ihana denim-sininen. Valitettavasti en ole nähnyt tätä lankaa tämän vuoden (2020) puolella, mutta toivoisin että se tulisi takaisin valikoimaan. Se oli ihana väri! Sattuneesta syystä minulta löytyy edelleen muutama kerä kyseistä lankaa kun niitä tulee toisinaan ”vähän” hamstrattua… josko tekisi taas jonkun uuden projektin niistä, ehkäpä!

Vaikkakin näiden sukkien neulomisesta on aikaa, muistan tilanteen, miksi aloin näitä väkertää… edesmennyt koirani oli juuri sairastunut vuodenvaihteessa. Puran kait jotenkin ”huonoa oloa” näihin kutomisiin, tai ainakin olen huomannut, että se auttaa. Samalla voi ajatella maailmaansa ja toivottavasti löytää myös keinon selvitä siitä jollakin tapaa. Terapeuttista hommaa siis. Minulla on aina jemmassa joitain lankakeriä, tai jämälankoja, joista voin aloittaa jonkun uuden projektin kun koen sille tarvetta.

Pitäisi hieman hioa tekniikkoja… esimerkiksi, en ole hoksassut vielä kuinka tehdä kierroksen vaihdokset sillä tavoin, että niiden väliin ei tulisi sellaista ”hyppyä”. Ohjeita löytyy tuubista vaikka kuinka paljon, en tiedä miksi en sitten ole niitä opetellut. Yksi löytämäni keino oli, että uuden värikerroksen ensimmäisen silmukan kanssa sen ”juuresta” nostetaan edellisen kerroksen silmukka samalle puikolle, ja molemmat neulotaan yhteen. (ks. video-ohje: https://youtu.be/mLgrk4HAuDg ) Pitää kait keksiä sellaista kuviointia mikä jää kauniimman näköiseksi. Mutta onkohan kirjoneulekuvioiden ohjeissa otettu jo langan vaihto huomioon?

Kierrosten vaihdos-kohdassa lanka ”pomppaa” ja lopputulos on vähän ruma…

Sivusta päin kun katsoo neuletta, se näyttää ihan hyvältä. Teen myös lähes joka kerta kantapään vahvistettuna kuten näissäkin sukissa on tehty. Olen huomannut, että se pysyy paremmin muodossaan.

kirjoneulesukat sivusta päin
Kirjoneulekuvio näyttää ihan kivalta sukkien sivusta katsottuna.

Näistä sukista oppineena, en myöskään aio tehdä enää pohkeiden kohdalle mitään ihmeellistä kuviota, jos samoille kierroksille osuu myös kavennukset. Kavennukset pitää osua yksivärisille kierroksille!

kirjoneulesukat Novitan 7 veljestä langasta

Mutta tällaiset näistä nyt tuli. Kivan tuntuiset ne ovat jalassa, ja itselleni tein nämä – yrittäisin ainakin tehdä lahja- tai tilaussukista huomattavasti kauniimmat.

Pitkävartiset kirjoneulesukat villalangasta Read More »

Syksyiset pitkävartiset villasukat

Olen hurahtanut täysin neulomaan pitkävartisia villasukkia, ja minulla on lojunut pari vuotta lankalaatikossa käyttämättöminä muutama kokeeksi ostettu lankakerä, joista aioin nyt valmistaa polviin asti ulottuvat villasukat. Värit olivat murretun värisiä ja luontoon viittaavia, niin päätin sitten suunnitella langoista syksyiset villasukat. Lankoina käytin suomalaista Kehrän valmistamaa Lauri-lankaa. Lanka on aika jämäkän ja paksun tuntuista. Muut langat, joita käytin, olivat kaikki Novitan 7 veljestä lankoja.

Lauri-nimistä neulelankaa.

Lainasin joku aika sitten kirjastosta muutaman neulekirjan, josta näihin sukkiin ammensin ideoita Marttojen parhaat villasukat-kirjasta, ja neulemalli taisi olla nimeltään Oma tupa. Otin siitä mallia joihinkin kuvioihin sekä valepalmikkoneuleeseen, jota löytyy sukkien ylälaidasta, resorista.

Valepalmikko Marttojen tapaan

Myös vihreävalkoiset kuviot ylävarressa sekä puukuviot on otettu samaisesta kirjasta. Puiden alapuolella on ”kivikkoa” ja sen alapuolella taas syksyisiä sieniä, jotka ovat itseni kehittelemiä.

Pitkävartiset villasukat luontokuvioilla

Raidallisesta langasta (keskimmäinen kerä ylempänä olevassa kuvassa) sai hienon näköistä neuletta, kun neuloi joka toisen silmukan toisella värillä, joka toisella kierroksella. Näin sukkaan sai paksuutta ja voin sanoa, että sukat ovat todella lämpimät!

Ei muuta kun sukat jalkaan ja menoksi!

Syksyiset pitkävartiset villasukat Read More »

Auringonkukka isoäidinneliö

Törmäsin Tuubissa kivaan isoäidinneliöön ja ajattelin kokeilla kuinka sen tekeminen onnistuu minulta. Enhän ole vielä mitenkään kokenut virkkaaja tässä vaiheessa. Ajattelin, että voisin soveltaa neliötä kummipoikani tulevassa torkkupeitossa. Siitä tulisi aika pirtsakan näköinen. Toivottavasti ohje on oikein, koska videopätkä oli jollain suht erikoisella kielellä esitetty ja lisäksi lady virkkasi aikamoista vauhtia tehden välillä virhesilmukoita, sekä sähelsi ja sohi koukulla melkoisesti 😀

Minulta löytyi jämälankoja, joita aioin käyttää projektiin, mutta joudun todennäköisesti ostamaan lisää lankoja, jos niitä vielä löytyy – ainakin valkoista. Käytän tähän aiemmin ostamani ”ärsyttävät” Novitan Cotton Bamboo-langat. Tässä neliössä työstäminen on jotenkin helpompaa kuin mitä aiemmassa tekemässäni kuviossa… Muut langat ovat Novitan Cotton Soft-lankoja, joita löytyi ainakin paikallisesta Citymarketista.

Tarvikkeet:
Virkkuukoukku (katso langan tiedoista koko), sakset, kanavaneula, mustaa lankaa, keltaista lankaa, valkoista lankaa ja lisäksi kärsivällisyyttä.

Aloita mustalla langallla. Tehdään ”aloitussilmukka” yhdellä langalla.

1. 3kjs, tehdään 15p aloitussilmukkaan, suljetaan kierros alkuun tehtyjen ketjusilmukoiden kolmanteen silmukkaan. Vedetään aloitusrenkaan lanka tiukalle että keskelle jää pieni rinkula.

2. 4kjs, 1p, 1kjs, ”1p – 1kjs” kunnes pylväitä on 16 kappaletta.

3. 3kjs, 2p jokaiseen silmukkaan kierroksen loppuun asti. Ps kjs:n kolmanteen. Tee vielä ks seuraavaan rakoon ja vedä lanka silmukan läpi (päätä lanka). Vaihda langan väri.

4. Ota keltainen lanka ja tee jonkin silmukan kohtaan 5kjs, hyppää yhden silmukan yli ja tee ks, 2kjs, hyppää yhden silmukan yli ja tee ks, 3kjs, hyppää yhden silmukan yli ja tee ks, 2kjs, hyppää yhden silmukan yli ja tee ks. Toista kaavaa kierroksen loppuun asti. Tee lopuksi ps aloittamasi kjs:n juureen ja tee vielä ks ketjuun.

5. 3kjs. 5p, 3kjs, 5p (tästä tulee kulmaus), ks seuraavan kahden kjs:n keskikohtaan, hypätään seuraavan kolmen ketjusilmukan kohtaan ja tehdään siihen 7p. Hypätään seuraavan kahden ketjusilmukan kohtaan ja tehdään siihen ks. Hypätään viiden ketjussilmukan kohtaan ja aloitetaan kaava alusta. Kun viimeinen ks on tehty kahden ketjusilmukan kohtaan, tehdään ps aloitettujen kjs:n kolmanteen silmukkaan. Katkaistaan lanka ja tehdään vielä yksi ps seuraavaan silmukkaan ja vedetään lanka läpi. Päätellään kaikki langat. Vaidetaan langan väri.

6. Aloitetaan 7 pylvään keskeltä tekemällä 4kjs. Hypätään yli 3 silmukkaa ja tehdään pylväs vetämällä lanka edellisen kierroksen ketjusilmukoiden alta. Tehdään 5kjs, ks ”kärjen” ketjusilmukoihin, 3kjs, ks ”kärjen” ketjusilmukoihin, 5kjs, pylväs vetämällä lanka edellisen kierroksen ketjusilmukoiden alta. 3kjs, ks keskelle seitsemän pylvään silmukoita. Tämä kaava jatkuu loppuun asti. Tee ps aloituksen ketjusilmukoiden juureen, ja tee vielä yksi ps ketjusilmukoihin.

7. Tee ketjusilmukoihin 4p, tee 5p seuraavan ketjusilmukoiden välikköön, tee seuraavan ketjusilmukoiden välikköön 3p, 3kjs, 3p, tee seuraavan ketjusilmukoiden välikköön 5p, seuraavan ketjusilmukoiden välikköön 4p. Aloita kaava alusta. Tee kierroksen lopussa ps aloituksen kolmannen ketjusilmukan kohtaan.

8. Tee 2kjs. Tee ks jokaiseen silmukkaan kunnes olet kulmauksessa ketjusilmukoiden kohdalla. Tee 2ks, 3ks, 2ks. Jatka kaavaa kierroksen loppuun asti. Tee ps aloituksen toisen ketjusilmukan kohdalle. Katkaise lanka ja päätä kierros ks:lla vetäen langan silmukan läpi.

Auringonkukka isoäidinneliö Read More »

Scroll to Top